Muutama päivä sitten turisin kuun vaikutuksesta kasveihin ja suunnittelin tekeväni kylvökokeiluja basilikan siemenillä. Nyt on aika laittaa kylvökoe käytäntöön.
Ensimmäisen kylvöksen ajoitin kuukauden surkeimpaan kylvöpäivään, niin sanottuun tabu -päivään, joka oli eilen 20.1.2015. Tabu -päivänä ei kuukalenterin mukaan kannata laittaa mitään aikeita aluilleen. Kyseiseen päivään päättyy alenevan kuun vaihe. Kuu on maasta katsottuna kokonaan pimeä, eli on uusikuu (mustakuu). Maksimoidakseni kylvöksen kurjuuden, noudatin vanhaa sanontaa ja peittelin siemenet multaan illalla.
Yläkuun aikana
työt
kannattaa tehdä aamupäivällä, jolloin kuun vaikutus entisestään
vahvistuu. Tästä johtuu mm. vanha sanonta ”alakuu illasta, yläkuu
aamusta”.
Seuraavat kylvökset, nuo onnellisten tähtien alla syntyvät, laitan multiin 21.-22.1. Yksi kylvös kummankin päivän aamuna. Päivät heti uudenkuun jälkeen, ovat kaikista otollisimmat maanpäällistä satoa tuottavien kasvien kylvöön. Tätä aikaa kutsutaan yläkuuksi.
Laskin tarkasti saman määrän siemeniä jokaiseen kylvökseen ja kohtelen tasa-arvoisesti näitä koekaniineja itämis- ja kasvuolosuhteiden osalta. Raporttia pukkaa, kun jotakin alkaa tapahtumaan!
Kahdessa purnukassa on jo kylvöt tehtynä, viimeiseen laitan siemenet huomenna. Päällimmäiseksi on ripsuteltu vermikuliittia pintamullan kosteutta tasaamaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti