keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Yrttisato talteen

Tulipas se sateeton päivä vihdoinkin! Ehdin jo vähän huolestua yrttisadon puolesta, kun ei niitä kuivattavia yrttejä parane ihan kaatosateessa kerätä. Tänään kuitenkin paistaa aurinko ja pääsin keräämään salvian ja ranskalaisen rakuunan talvivarastoa varten.

On minulla pieni kasvikuivurikin, mutta isommat määrät on kätevintä sitoa puuvillanarulla pieniksi kimpuiksi ja ripustaa saunan pyyhetelineille roikkumaan. Siellä on sopivasti pimeää, ilma kiertää ja oven voi sulkea uteliailta karvakuonoilta.
Haistan ja maistan...
Rakuuna oli ehtinyt tekemään jo pienet kukkanuppupumpulat, eli vähän myöhästyin sadonkorjuun h-hetkestä. Ei se niin vakavaa, kyllä siinä kuitenkin oli makuakin tallella. Huomenna kerään vielä mintut ja sitruunamelissan yrttiteetä varten. Ai niin, ja onhan siellä myös puska oreganoa! Ei muutakun purkkiin vaan.

Kuivattamalla säilöttäviksi sopii esimerkiksi rakuuna, rosmariini, lipstikka, tilli ja oregano. Teetä varten mintut ja sitruunamelissakin toki kuivataan, vaikka ne säilyttävätkin arominsa parhaiten pakastettuna. Pakastaminen sopii kuivausta paremmin myös ruohosipulille ja persiljalle. 

Yrtit ovat riittävän kuivia, kun lehdet murentuvat helposti ja varret napsahtavat poikki. Kuivatut yrtit kannattaa säilyttää valolta suojattuna kannellisissa metalli- tai lasitölkeissä. 

 Kauniista aamusta valkeni kaunis päivä!

2 kommenttia:

  1. Onpa söpö karvakuono! :) Alin kuva on aivan upea. Täälläkin on ollut sumuisia aamuja, mutta en ole saanut otettua läheskään yhtä hyvää kuvaa.
    Kiitos hyödyllisestä yrttitietoudesta.

    VastaaPoista