torstai 3. syyskuuta 2015

Syyskuu saapui sateineen

Purppurakeijunkukan herkkä kukinto.
 Eilen illalla se jotenkin kolahti, nyt on syksy! Sade, pimeys ja vahva tunne, että nyt on taas aika sytyttää takka ja kaivaa kynttilät kaapista. Miten se syksy osasikin niin tarkasti itsensä ajoittaa?

Helminukkajäkkärä ja purppuraheisiangervo.
Nyt on viimeistään aika levittää syyslannoite. Loppukesällä annettu syyslannoitus parantaa monivuotisten kasvien talvenkestoa ja seuraavan vuoden kukintaa. Lannoitus pitäisi ajoittaa niin, että kasvit ehtivät hyödyntää sen ennen alkavaa lepokautta. Pohjois-Suomessa syyslannoitus kannattaisi tehdä jo elokuun puoliväliin mennessä, mutta täällä Etelä-Suomessa voi hyvin lannoittaa vielä syyskuussakin.

 Perennoille ja pienille pensaille syyslannoite levitetään tasaisesti kasvien juurelle. Isojen puiden ja pensaiden juuristo hyödyntää ravinteet parhaiten uloimpien oksien etäisyydeltä rungosta. Parhaiten lannoitteen saa oikeaan osoitteeseen tekemällä juuristoaluelle rautakangella 20-30 cm syvät reiät, joihin lannoite kaadetaan ja peitetään mullalla. Nurmikolle syyslannoite levitetään tasaisesti viskoen ja marjapensaat sekä omenapuut saavat eväänsä jo heti sadonkorjuun jälkeen.
 Kostea maa ja sateet nopeuttavat lannoitteen imeytymistä maahan. 

Mikäpä tässä ruskaa ja talventörröttäjiä odotellessa!

6 kommenttia:

  1. Mulla on myös hommalista ensiviikolle, joka sisältää syyslannoituksen. Kamala määrä hommaa vieläkin, kun kasvimaa on yllättävän työläs juuri nyt. Tulppaanisipulejakin ostin jo satamäärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on iso läjä sipulikukkia tilauksessa, ei pääse pihahommat loppumaan täälläkään :)

      Poista
  2. Minä laitoin syyslannoitteet maahan viime viikolla. Sattuikin sopivasti kun sen jälkeen tuli kova sade. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on satanut reippaasti, ihan sopivaan aikaan :) Hyvät viikonloput sinnekin!

      Poista
  3. Taas on niin kauniit kuvat, vau! Mä olen pohtinut tuota syyslannoituksen tarvetta... Itse en yleensä lannoitetta ole antanut, mutta auttaisikohan se noille aroille kasveille? Tänä vuonna III-vyöhykkeellä taitaa olla jo myöhäistä, mutta jos tulee taas kovasti talvivaurioita, saatan kokeilla ensi syksynä lannoittelun hyötyä. Toisaalta kun tähänkin asti on pääasiassa pärjätty ilman, niin miksi sitä ottaa itselleen vielä yhden puutarhapuuhan ristikseen? On hankala pohtia!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoittaminen kuuluu yksiin lemppari pihahommistani, niin sikäli olen antaumuksella luottanut myös syyslannoituksen hyötyihin :) On niin kivaa ripsutella kanankakkaa ja muita pipanoita pitkin pihaa! Luonnon kiertokulku tietysti hoitaa samaa asiaa, kun maatuvat kasvinjätteet palauttavat maahan ravinteita, eli ilmankin varmasti voi pärjätä. Itse ajattelen, että hoidetussa puutarhassa ei pieni lisäbuustaus kasvuoloihin ole ainakaan pahitteeksi :)

      Poista