torstai 5. helmikuuta 2015

Kuun vaiheet ja basilika


Jotakin perää taitaa vanhan kansan uskomuksessa olla, että kuu vaikuttaisi siementen itämiseen. Nenä kiinni mullassa olen näitä basilikapienokaisiani seurannut ja ollut havaitsevinani hienoista eroa siementen itämisen nopeudessa ja itämisprosentissa. 

Tabu -päivän kylvöstä on itänyt 35 siementä 50:stä ja yläkuun ensimmäisten päivien kylvöistä 38/50 kumpaisestakin. Tilanne on tämänlainen, vaikka tabupäivän kylvöllä on yhden ja kahden vuorokauden etumatkat yläkuunkylvöihin nähden.

Ero ei kylvösten suhteen ole järin suuri, mutta taidan silti jatkossakin pitää kuun vaiheet mielessä. Etenkin houkuttaa ajatus tehokkaammasta rikkaruohojen hävityksestä, kuun vetovoiman avustuksella. Rikkaruohojen tuhoamiseen alakuun loppu on parasta aikaa, koska kasvien elinvoima on pienimmillään. 

Kuun vaiheiden seuraaminen voi luontevasti jaksotella viherpiipertäjän toimia ja luoda suuntalinjoja vimmaisesti puurtavan puutarhurin vuoden kulkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti