torstai 27. elokuuta 2015

I've created a monster


Kyllä kasvihuone on tomaatinkasvattajan paras kaveri. Kuriton tomaattiarmeijani ei ole alkukesän koleudesta tietävinäänkään, vaan meinaa hukuttaa perheemme punaisiin palleroihinsa, iiiks miten ihanaa! 

Näpertelin kevään kiireissä omituiset tukikeppiviritelmät, jotka ovat auttamattomasti ja kirjaimellisesti, joutuneet taipumaan vahvempiensa tahtoon. 
Keppiviritelmilleni voi naureskella keväisen postaukseni seurassa.. 


Kasvihuoneessa kasvaa  28 tomaattia, joista suurin osa on runkotomaatteja. Jossain kohtaa keskellä hektisintä kasvukautta, oli päässyt käymään niin, että unohdin totaalisesti tomaatin varkaiden poistamisen. 
Kun huomasin vahingon tapahtuneen, oli varkaissa jo niin komeita kukkaterttuja, etten oikein raaskinut niitä kovalla kädellä karsia. Lopputuloksena on mahdoton sekamelska, jossa varsia pitkin pitää kulkea kuin labyrintissä, jos mielii löytää perille kyseisen taimen juurelle tökätyn lajikekyltin luo.


Kuvaan on valittu vähän dramaattinen kuvakulma, kyllä sinne oikeasti vielä sekaan mahtuu :)

4 kommenttia:

  1. Oletpas saanut hyvän sadon. Ihania tomaatteja.
    Olen järjestänyt blogissani arvonnan, käyhän kurkkaamassa.
    http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kävin osallistumassa arvontaan!
      Kivalta vaikutti kumpikin palkinto :)

      Poista
  2. Uuh, ihania ja niin kauniita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne :) muutes sinulta saadut 'Red Alert' ja 'Tumbling Tom' on mun uudet suosikit! Alert on aikainen ja satoisa ja Tom maistuu ihan älyttömän hyvältä, kiitos siemenistä! Se taitaa pitää paikkansa, että hyötykasviyhdistyksellä on vain hyväksi havaittuja lajikkeita myynnissä :)

      Poista