Meidänkin pihassa on vihdoin tulppaanit kukassa. Tässä pihassa kevät
etenee huomattavasti hitaammin kuin monissa seuraamissani blogipihoissa.
Myös koulumatkan varrella bussin ikkunasta tarkkailemani espoolaispihat
näyttävät keskimäärin olevan viikkoja edellä kukinnassa.
Puutarhaamme ripsahtelevat auringonsäteet siivilöityvät suurimman osan
päivää mäntymetsän latvuston läpi ja kaikkein aurinkoisimmatkin kolkat
saavat suoraa paistetta vain neljän-viiden tunnin ajan päivittäin.
Etenkin talvella ja keväällä poden toisinaan aurinkokateutta, kun kotia
kohti ajellessa aurinko paistaa kaikkialla, vaan viimeinen mutka ennen
omaa pihaa on kuin sukeltaisi varjoisaan metsään. Ihan kuin kello
hyppäisi kolmella tunnilla kohti iltaa, kun saapuu omalle pihalle!
Olen yrittänyt parantaa aurinkokateuttani vakuuttelemalla, että eipähän tarvitse olla aina kastelemassa, kukinnatkin kestävät pidempään kun ei paahda ja valokuvatkin kai on jotenkin sävykkäämpiä kun ei ole niin kirkasta... Ihan hyvin on psyykkaaminen onnistunut, vaikka toivonkin että mäntymetsää vähän harvennettaisiin jonakin päivänä :)
Vanhat ja viisaat ei mokomia joutavuuksia murehdi. Sama se on kellahtaa piehtaroimaan tässä kuin aidan toisellakin puolen, vaikka varmasti olisi siellä nurmi vihreämpää!
Vaaleanpunaiset 'Persian Pearl' tulppaanit ovat kukkineet jo viikon. Ne ovat ns. kasvitieteellisiä tulppaaneja eli tulppaanien jalostamattomia luonnonmuotoja. Kasvitieteelliset tulppaanit saattaisivat kuulemma levitä itsekseen sivusipuleista ja kestäviäkin niiden pitäisi olla. Toivottavasti, koska olen niihin varsin ihastunut.
