tiistai 7. kesäkuuta 2016

Satokausi korkattu!

Kasvihuoneessa on taas saavutettu se piste, jota en aikaisin keväällä pysty millään kuvittelemaan. Pikkuruikkuiset taimet ovat päässeet kasvussaan vauhtiin ja kasvihuoneen käytävällä on taas kuljettava poikittain. 


 Tomerat minikurkut kypsyttävät kilvan ensimmäisiä hedelmiään ja puutarhurin naama ei pysy peruslukemilla sitten millään 8) Kaikki vaiva ja sisustussilmää hiertävät esikasvatusratkaisut taas unohtuu, kun pääsee sadonkorjuuhommiin.


Kuvassa keskellä on 'Baby' -lajikkeen kurkkuja, kolme oikean puoleista taas on 'Iznik' -minikurkkuja. 'Primo' -varhaisporkkanat kasvavat kasvihuoneessa puulaatikossa rucolan kanssa.

 Salaatti ehtii kasvaa syötävään kokoon ennen kuin tomaatinroikaleet alkavat liikaa varjostamaan. Pinaattisato ja retiisit on jo syöty.

Tomaatitkin on hyvässä kasvussa. Tänä vuonna olen muistanut tunnollisesti poistaa lehtihankoihin kasvavat varkaat ja lehtiäkin olen jo pikkuhiljaa poistanut alimmaisiin raakileterttuihin asti.

Tästä tulee hyvä kesä!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa satoa jo sinulla! Varmasti tulee hyvä kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän ensimmäiset omat kurkut tuntuvat aina jotenkin juhlalliselta, tomaateista sitten puhumattakaan!

      Poista