torstai 14. toukokuuta 2015

Malttamaton söi kurkun


Siinä niitä nyt on, olohuoneen ikkunalla kasvatettuja minikurkkuja. Aamiaisleivän kera. Malttamattomana kylvin yhden minikurkun taimen kasvamaan jo helmikuun lopulla. Nyt se kukkii ja pullauttelee kurkun alkuja tiuhaan tahtiin. Kurkun lajike on "Baby FI" ja nimensä mukaisesti kurkelot kerätään pienikokoisina, noin kymmensenttisinä. Maku oli ihan kurkku, kivan rapsakka.

Myöhemmän kylvön kurkutkin alkavat pikkuhiljaa kasvihuoneessa kukkimaan. Ne selvästi kehittyivät vähän reippaampaa tahtia kuin helmikuussa kylvetty taimi.


Olen pitänyt pakkasvahtia öisin päällä ja kurkut eivät ole moksiskaan muutostaan ikkunalaudalta kasvihuoneeseen. Ne lähtivit heti kiipeilemään raudoitusverkkoaan vasten ja tuntuvat kasvavan ihan silmissä.

Chilit ja ananaskirsikkakin muuttivat jo kasvihuoneeseen.
 Bataviasalaatista saa pian satoa.
 Tomaatintaimet pääsivät isoon kasvupenkkiin aurinkoiselle laidalle. Väkersin runkotomaatteja varten omituiset keppi- ja naruviritelmät. Täytyy ensivuodeksi kehitellä järkevämpi tuentatyyli.

Talvetetut pelargonit aloittelevat kukintaa.

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Sinulla on paljon taimia odottamassa kesää. Kaunis pelargonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taimia on tosiaan rutkasti, suuri osa joulun kieppeillä tekemistäni perennakylvöistä on onnistunut ja nekin ovat vielä kasvihuoneessa vankistumassa.

      Poista
  2. Moi!
    Mulla on ekaa kertaa kurkkua kasvamassa, joten olen ihan ummikko hoidossa. Miksi minun kurkkuihini tulee kyllä kukkia, mutta vaan muutama kurkku? Kukista siis ei kehity mitään. En vielä ole saanut niitä kasvihuoneeseen, kun pystytys vielä vähän vaiheessa, eli ovat vielä sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Minun kurkkuni ovat partenokarppista lajiketta, eli niihin tulee pelkästään hedelmää tuottavia emikukkia, jotka eivät tarvitse pölytystä.
      Sinun kurkut ovat lajiketta jotka tekevät sekä hede- että emikukkia, ja sellaisella lajikkeella emikukan täytyy pölyttyä, jotta sen perässä oleva kurkun alku alkaa kehittymään. Eli toisin sanoen kurkun taimissasi täytyy olla saman aikaisesti tyttö ja poikakukka, sekä pölyttäjä joka kuljettaa siitepölyä hedekukasta emikukkaan.
      Jos taimet ovat vielä sisällä, eivätkä hyönteiset pääse hoitamaan pölytystä, sen voi tehdä itsekin esimerkiksi vesivärisiveltimellä tai topspuikolla. Yksi vaihtoehto on myös irrottaa koko poikakukka ja sillä suoraan töpsötellä siitepölyä emikukkaan.
      Hedelmän tuottavan emikukan tunnistaa siitä, että sen perässä on jo pieni kurkunalku näkyvissä.
      Toivottavasti sait tästä selostuksesta irti olennaisen :)

      Poista