lauantai 23. toukokuuta 2015

Kompostikehikko kuormalavoista

Meille toimitettiin pihaan säkkitolkulla sementtiä lattiavalua varten. Säkit olivat ilokseni puisten kuormalavojen päälle pinottuna. Suhtaudun kaikenmoisen romun ja tarpeettoman tavaran kierrättämiseen intohimolla, on todella tyydyttävää loihtia jotakin ihan ilmaiseksi ja samalla muuttaa roska käyttöesineeksi.

Kuormalavojen hyödyntämiseen löytyy googlaamalla mitä mielikuvituksellisempia käyttökohteita. Meillä oli nyt tilausta puutarhajätekompostille, joten sellaisen tein.


Lavoista syntyi kompostikehikolle sivuseinät ja takalaidan nakuttelin vanhoista terassilaudoista.
Lopuksi sivelin pintaan Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljyä. Sävy on valmiina hyllystä löytyvä "kelonharmaa".
Kelonharmaa sulautuu naapurin kauniisti harmaantuneen aidan väriin.           


Orvokkien oikealla puolella pilkistää eräs kierrätyshankkeistani, kaksi kylpyammetta kasvimaalla.

Vähän kauneuttakin tähän postaukseen: mielettömästi kukkiva kevätmessuilta ostettu orvokki. Tästä kukkaloistosta en voi ottaa kunniaa itselleni, sillä kevätkiireissä orvokki on saanut tulla toimeen ihan omillaan. Sade on onneksi kastellut. Mitä kummaa tälle on taimistolla syötetty!? 

Suojaruukun virkaa toimittaa hylätty valurautagrilli. Joku oli jättänyt sen metallinkeräysastian juurelle, kun grilli ei ollut mahtunut keräyslaatikon aukosta sisään. Näin heti ruostekasan potentiaalin ja kiikutin sen auton kyytiin vaivihkaa ympärilleni vilkuillen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti