maanantai 9. helmikuuta 2015

Ananaskirsikka talvehtii ikkunalla

Vuosi sitten helmikuussa, nappasin täytekakun päältä ananaskirsikan ja pengoin kiinnostuneena
sen sisuksista siemeniä. Kuivattelin siemeniä muutaman päivän paperinpalan päällä ja istutin niitä  taimimultaan. Siemenet itivät hyvin ja kohtuullisen nopeasti, kymmenisen päivää siinä enintään meni. Ananaskirsikka on tomaatin sukulainen, joten sille sopii samanlainen hoito kuin tomaatille.

Ananaskirsikka talvehtii ikkunalaudalla

Vuoden 2014 kesäkuu oli kammottavan kylmä ja kasvihuoneeni saatiin pystytettyä vasta elokuun puolella, eli ananaskirsikoiden alkutaival ei ollut kovin ruusuinen. Kaikesta huolimatta ne sinnittelivät hengissä, kukkivatkin ja syyskuussa syötiin muutama kourallinen omaa ananaskirsikkasatoa.

Lokakuussa keräilin loppusadon muista kasvihuoneen kasveista talteen, tyhjensin kasvulaarien mullat kasvimaalaatikoihin ja nakkasin tomaatti- ja chilipuskat kompostiin. Ananaskirsikoissa oli vielä kauniita "hedelmälyhtyjä" kypsymässä, joten päätin kantaa ne sisään ikkunalaudalle eloaan jatkamaan.
 
Loputkin herkkuhedelmät kypsyivät jouluun mennessä ja jo tammikuussa kasveihin alkoi ilmestymään uusia kukkia.


 
Näistä talvikasvustoista tuskin kehittyy kelvollisia hedelmiä, mutta onpahan tuon eloa mukava seurata. Keväämmällä ajattelin ottaa toisesta ananaskirsikastani pistokkaita kasvihuonetta varten ja toinen kasveista saa kenties jäädä toimittamaan viherkasvin virkaa ikkunalaudalle. Joku sen rönsyilevän rönttöisessä kasvutavassa viehättää ja lehdet on keväisen raikasta vihreää.


Ananaskirsikat ovat nuo rehevät hujopit oikealla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti